Elämme erikoisia aikoja, joista tuskin kellään on mitään kokemusta ennen tätä. Yllättäen muuttunut tilanne voi aiheuttaa paljon pelkoja, ahdistusta, epävarmuutta siitä mitä tapahtuu ja olenko minä turvassa.. Tämä yllättävä tilanne voi tarkoittaa joillekin elämän romahtamista, jos yritys kaatuu tai työpaikka menee yllättäen alta. Myös pelkoa siitä, että niin voi käydä, pelkoa siitä että ”selviänkö minä”?
Elämän täydellinen romahtaminen opetti mulle neljä vuotta sitten mielettömästi erilaisia selviytymiskeinoja ja kaikkea muutakin hyvää. Ja vaikka tekisin mitä vaan, että minun ei olisi tarvinnut käydä sitä kaikkea läpi, olen onnellinen että pystyn nyt hyödyntämään kokemaani kun kohtaamme tällaisen ennennäkemättömän laajan kriisin, josta emme vielä edes tiedä mihin se vie. Tässä osa ajatuksistani:
✨Keskityn
tähän hetkeen niin paljon kuin on mahdollista. Nautin siitä mistä voin
ja vähennän kärsimisen asioista minimiin, joihin en voi vaikuttaa.
✨Teen tietoisia valintoja, jotka lisäävät hyvinvointia. Niin ravinnon, seuran, levon, kuin liikunnankin suhteen.
✨Tarkastelen
omia ajatuksia. Perustuuko ajatukseni johonkin todelliseen, vai onko ne
kenties mielikuvitusta? Oletusta? Pyrin pysymään kiinni faktoissa ja
tässä hetkessä.
✨Kauhuskenaariot.
Olen loistava kehittelemään kauhuskenaarioita, ahdistumaan ja
pelkäämään tilanteita, jotka EIVÄT EHKÄ KOSKAAN TOTEUDU. 😂💪🏻 Joten yhtä hyvin voin käyttää saman energian UNELMIIN JA TAVOITTEISIIN, jotka saattavat joskus jopa toteutua. 💖🙏✨ Olen kokenut myös sen.
✨Tunteet.
Kaikki tunteet ovat sallittuja. Erilaisille tunteille annan tilaa olla
ja tulla, niille synkillekin, jonka jälkeen päästän niistä irti ja pyrin
löytämään valoa tunnelin päähän. Toivoa, positiivisuutta,
innostuneisuutta, ideoita, rakkautta, tukea, iloa, riemua! Ilman
innostumisen riemua elämästä tulee synkkää ja raskasta. Ainakin mulle.
Niinpä annan räiskyä ja rätistä, välillä itken ja ahdistun niin että
rinta halkee, jotta voin rakastaa täydesti. Sitä paitsi aggressiossa on
valtavasti energiaa!! Sen kun suuntaa toiminnanenergiaksi oikein, niin
johan alkaa tapahtua! 🤩 Sen avulla voi vaikka siivota koko huushollin. 😉
✨Lupa
nauttia. Vaikka tilanne on äärimmäisen vaikea, tästä on myös lupa
nauttia. Sinun nautintosi vapaa-ajasta ei lisää kenenkään kiirettä,
stressiä tai vie vuodepaikkoja sairaalan osastolta. Nyt kun koko
yhteiskunta on pakotettu pysähtymään, on sallittua nauttia pitkästä
kävelylenkistä, takkatulesta, tai ihan vaan olemisesta. Älä kanna huonoa
omaatuntoa siitä, että voit hyvin.
✨Elämä on ihana. 💖 Elämässä on mahdollisuuksia muuttua, päättää toisin, aloittaa alusta. Mutta ei rajattomasti. Elämä on nyt, eikä sitten-kun.
✨Läheiset
ja ystävät. Kaikilla ei ole ydinperhettä, puolisoa, lapsia, kaikki
eivät elä yhdessä. Mut tämänkin kriisin keskellä toivottavasti
jokaisella on joku, siellä jossain, eri puolilla, oma lauma. Tukeudun
niihin ja ne muhun. Joku sanoi mulle joskus, että jos tunnet olosi
ikäväksi muiden seurassa kannattaa itsensä syyttämisen lisäksi katsoa
myös ympärilleen, millaisilla ihmisillä itsensä ympäröi. Mä ympäröin
itseni nykyään ainoastaan huipputyypeillä. 💖 Ja jos koet olosi yksinäiseksi, Tragedian Kääntöpiiri on sinun laumasi. Tähän laumaan ovat tervetulleita kaikki. 💖🙏✨
✨Raha-asiat.
Rahalla ei ole tunteita, se ei määritä kenenkään ihmisarvoa eikä
hyvyyttä. Rahaa voi menettää hetkessä, sitä voi myös aina tehdä uutta.
Jos olet ajautumassa taloudelliseen ahdinkoon, ole ajoissa yhteydessä
velkojiin ja sovi maksujärjestelyjä tai lainaa. Älä jää yksin, äläkä
odota yhtään! Toimi nyt!
✨Jos
ahdistaa, surettaa, pelottaa jne. Pyydä apua. Sitä on kyllä tarjolla ja
sitä saa varmemmin jos pyytää, eikä vain odota passiivisesti että joku
toinen tajuaisi sitä tarjota. Pyydä ja ota vastaan. 💖
✨Vastuu.
Moni vihaa mun ajatuksia vastuusta. Miksi? Koska se pakottaa ehkä
miettimään omaa toimintaa. Mä olen tehnyt niin miljoona ”väärää”
valintaa elämässäni, että jos mä jäisin niitä katumaan, niin ei tässä
ehtisi mitään muuta tekemäänkään. Mutta tästä hetkestä eteenpäin on mun
vastuulla, mitä mä elämältäni haluan ja miten mä siihen vaikutan.
Elämässä on paljon sellaista, mihin ei voi vaikuttaa, sen me kaikki
joudumme juuri nyt kohtaamaan. Mutta lisäksi on olemassa aivan
mielettömästi sellaisia asioita mihin voi. Vaikuta niihin, esimerkiksi
sun ✨asenteeseen.
Mä mietin usein, viekö mun asenne mua eteenpäin vai alaspäin,
jarruuttako se mua vai kannustaa? Olenko mä itseni suurin vihollinen vai
paras tsemppaaja. Uhri vai voittaja? Ollaan kaikki voittajia, vaikka
surettaisi ja tuntuisi kuinka vaikealta tahansa. Me selvitään tästä
kyllä! Tavalla tai toisella. Yhdessä. 💖
Haluan sanoa tällä (kuten kirjassanikin kirjoitan), että niin kauan kuin on elossa, on elossa ja silloin on toivoa. Kyllä tästä selvitään, en tiedä vielä miten, mutta jotenkin. En vaivu epätoivoon vaan mietin, mikä on se seuraava askel. Mieti säkin ja kerro mulle, kuinka sä vietät tämän poikkeuksellisen ajan? Mä haluan kuulla just sun ajatuksia. 😍
Rakkautta ja toivoa kaikille! 💖 – Lotta
Julkaistu: 09.12.2019
Olen pitänyt tietoisesti tauon ensimmäisen Tragedian Kääntöpiiri-seminaarin jälkeen sekä kirjoittamisessa että näiden blogi-kirjoitusten julkaisussa. Ensimmäinen seminaari Tampere-talossa 5.10.2019 ja ”Vaihtoehtona Kuolema”-kirjan julkaisu olivat itselleni niin kova puristus henkisesti, että tarvitsin pienen tauon kaikesta siitä, mitä tämän eteen olen viimeisen 1,5 vuoden ajan tehnyt. Nyt kun olen saanut levättyä, alkaa kirjoittaminenkin taas innostamaan. Ja liittyyhän Tragedian Kääntöpiiriin paljon muutakin työtä, mikä ei vielä suurelle yleisölle ulospäin näy.
Itse seminaaripäivä 5.10.2019 sujui loistavasti. Tunnelma oi juuri sellainen, kuin olin toivonutkin sen olevan: täynnä tunnetta. Puheenvuorot olivat koskettavia, jotkut riipaiseviakin, mutta päällimmäisenä niistä paistoi kuitenkin toivo ja usko elämän kantavaan voimaan. Puheenvuorot sisälsivät myös paljon naurua ja iloa. Varsinkin Eeron (Herranen) puheenvuoro, joka sai yleisön välillä ulvomaan naurusta.
Itse hermoilin ennen tapahtuman alkua, että ”tämä on ihan huono idea ja miksi ihmeessä olen tähän lähtenyt?”, sitten onneksi muistin, että kyseessä on meidän oma seminaari ja me itse voimme määrittää millainen siitä tulee. Siten se ei voi epäonnistua. Kävin edeltävällä viikolla useassa radio- ja lehtihaastattelussa ja minusta oli jopa hieman hämmentävää ylipäätään puhua Tragedian Kääntöpiiristä julkisesti, kun enhän vielä edes tiennyt millainen siitä oli tulossa! 🙂 Puhuin haastatteluissa pääosin Tragedian Kääntöpiiriin ja julkaistavaan kirjaani liittyvistä tuntemuksista, tunteiden vaikeudesta ja niiden henkilökohtaisuudesta.
Olin päättänyt olla avoin, joskin aluksi se tuntui minusta yllättävän vaikealta. Oli helppoa päättää, että minä olen avoin ja kerron rehellisesti miltä tämä kaikki tuntuu ja on tuntunut, mutta sitten kun olinkin siinä suorassa lähetyksessä ja tiesin, että sanomani menisi välittömästi kuulijoille, se ei ollutkaan enää niin helppoa. Onnekseni onnistuin saavuttamaan kutakuinkin rennon fiiliksen, joten sen puolesta puhuin luontevasti ja totuudenmukaisesti.
Kirjoitan myöhemmin tarkemmin seminaarista, sekä saamastamme palautteesta. Sitä odotellessa voitte käydä tilaamassa kirjani verkkokaupasta: https://holvi.com/shop/DcVBk7/
Mukavaa alkanutta viikkoa! 🙂
Terkuin, Lode
Julkaistu: 26.09.2019
Että tälläsissä pirtissä mietinnöissä aloitetaan tällä kertaa! Tragedian Kääntöpiiri-seminaariin on hieman yli viikko aikaa ja alan olla todella jännittynyt. Stressaa, pelottaa, kaduttaa, jännittää..samalla oon innoissani, onnellinen ja iloinen. Mä aattelen näin, että mun tunteiden kirjo on suoraan verrannollinen tapahtuman tärkeyteen itselleni..joten kun se on tällaista kohtuutonta vuoristorataa, tiedän, että tämä tulee olemaan yksi tärkeimpiä tapahtumia elämässäni tähän asti. Jonkinlainen välitilinpäätös, ainakin.
Kirjan ennakkomyynti alkaa huomenna, 27.9.2019 verkkokaupassa. Se jännittää myös. Tuntuu, että nyt olen todella lähellä sitä hetkeä, kun mun pitää (ja haluan) päästää viimeinkin irti siitä ja katsoa, kuinka pitkälle se kantaa. Toivon ja uskon, että pitkälle.
Kuten olen useasti monissa yhteyksissä sanonut, en ole koskaan tehnyt mitään näin henkilökohtaista julkisesti ja siksikin tämä pelottaa valtavasti. Mutta olen päättänyt olla silti rohkea, sillä itselleni rohkeus ei ole pelon puuttumista, vaan se on tekoja pelosta huolimatta. Askel. Kerrallaan. Etenemistä.
Minulla on ”tapana” myös kokea suurta yksinäisyyttä isojen muutosten keskellä. Niin nytkin. Edessä on jotain uutta, jotain mistä en tiedä mitään, jotain mikä vuosi sitten oli vain utuinen aavistus jossain alitajunnan alla. Tuntuu, että olen sen kanssa täysin yksin, enkä voi hallita sitä. Vaikka eihän se ole totta. Minulla on maailman hienoin ja ihanin Tragedian Kääntöpiiri crew, yhteistyökumppanit, ystävät ja läheiset minun tukenai. Mä en todellakaan ole yksin. Mutta ehkä se on tämä henkilökohtaisen kipuni paljastuminen, jota kukaan muu ei tietenkään voi kanssani samalla tavalla jakaa. Voin vain toivoa, että tässä käy hyvin.
Vielä en tiedä tuleeko voitto vai turpaan, sen näkee sitten. Toivon kuitenkin, että näen monet teistä jotka ovat minulle näiden kuukausien ja vuosien aikana kirjoittaneet ja että tulette minua moikkaamaan minua Tampere-talossa 5.10.2019! Tunteet ovat tunteita ja se on yksi iso syy siihen, miksi Tragedian Kääntöpiiri on ylipäätään olemassa. Ilman sitä suuren suurta ahdistusta ja synkkyyttä en olisi nyt tässä. Ja olen sydämestäsi siitä kiitollinen, että minulla on mahdollisuus tehdä jotain näin hienoa ja tärkeää, teidän kaikkien kanssa yhdessä! Voikaa hyvin.
Love, Lotta
Julkaistu: 27.08.2019
Tragedian Kääntöpiiri-seminaari Tampere-talossa lähenee ja siitä myötä myös minun kirja-projektini tulee päätökseen. Jos joku olisi kolme vuotta sitten sanonut, että tulen kirjoittamaan kirjan yhdestä elämäni kauheimmasta ajanjaksosta, en olisi uskonut. Enkä varsinkaan tässä yhteydessä.
Vaihtoehtona Kuolema-kirjan kirjoittaminen on ollut yksi kivuliaimmista taiteellisista projekteista, mitä olen tehnyt. Avaan kirjassa elämääni viimeisen kolmen vuoden ajalta, siitä, mistä Tragedian Kääntöpiiri sai alkunsa ja mihin se johti.
Yhdessä puhelussa koko maailma romahti. Menetin kaiken mitä minulla oli, mitä olin siihen asti rakentanut ja mihin olin matkalla. Yhä edelleen kun luen kirjoituksiani noilta päiviltä, kehoni reagoi voimakkaasti ja muistan kuinka kauhu elämäni murskaantumisesta lamaannutti minut täysin.
Minua jännittää julkaista kirja. Tunne on ristiriitainen. Toisaalta haluan aivan ehdottomasti tehdä sen, toisaalta pelottaa, kuinka se tullaan ottamaan vastaan. En ole koskaan tehnyt mitään näin henkilökohtaista julkisesti ja kirja sisältää erittäin kipeitä kuvauksia elämästäni ja ajatuksistani.
Kirja on herättänyt laajaa kiinnostusta ja olen hyvin iloinen että sitä on ennakkoon kyselty niin paljon. Tuntuu, että aihe kiinnostaa ja hyvä niin. Siksi minä sen olen kirjoittanutkin.
Seminaariin on aikaa vajaa kuusi viikkoa. Päivästä on tulossa varmasti yksi hienoimmista, koskettavammista ja henkilökohtaisimmista tapahtumista, mihin itse olen osallistunut. Tiedän sen jo nyt, puhuttuani muiden esiintyjien kanssa myös heidän aiheistaan. Jokaisen puhujan tarina on osaltaan niin riipaisevan kipeä ja silti toivoa täynnä. Että synkimmästäkin umpikujasta on tie ulos. Siihen minäkin olen elämässäni uskonut ja luottanut, silloinkin, kun tuntui että kaikki toivo oli jo hiipunut.
Toivon sydämeni pohjasta, että tämä onnistuu. Sekä kirjan myynti, että tapahtuma. Tämä on minulle uusi mahdollisuus saada menetetyn elämän tilalle jotain uutta, jotain parempaa. Olen myös erittäin kiitollinen niistä sadoista kommenteista, viesteistä, sähköposteista ja puheluista joita te olette minulle lähettäneet. Olen saanut aivan mielettömästi rohkeutta ja voimaa teidän kannustavista viesteistänne! Se auttaa minua jaksamaan ja tekee näkyväksi sen, kuinka tärkeä tämä koko Tragedian Kääntöpiirin ajatus meille kaikille on. Kukaan ei selviä elämästään yksin ja varmasti meistä jokaisella on kokemusta vastoinkäymisistä, olivatpa ne sitten isoja tai pieniä.
Lisäksi toivon, että näen juuri sinut la 5.10.2019 Tampere-talossa, Tragedian Kääntöpiiri-seminaarissa, sillä haluan kertoa sinulle tarinani. Toivon myös, että tulet moikkaamaan minua siellä, jos näet minut.
Valoa ja rakkautta, Lotta
Julkaistu: 05.08.2019
Ah, nyt tarttee taas avautua. Mä oon valvonu tässä luovuus-puuskassani taas enemmän tai vähemmän oikeastaan koko viime viikon. Tämä ”Vaihtoehtona Kuolema”-kirjan viimeistely aiheuttaa mulle käsittämättömän määrän hankalia tunteita; ahdistusta, pelkoa, toisaalta taas suurta riemua ja jännitystä.
Päällimmäisenä on kuitenkin raastavaa palata niihin fiiliksiin, missä olen ollut. Toisaalta jännittää, kuinka kirja otetaan vastaan. Aiheuttaako se surua läheisilleni, entäs tuntemattomat ihmiset? Tai sisarusteni lapset? Teinejä en ainakaan voi estää kirjaani lukemasta. Kuinka he mahtavat sen kokea, että mä kirjoitan elämästäni niin? Pitäisikö heitä jotenkin suojella siltä, mikä oli totta, vai voisinko olla tässä(kin) esimerkkinä, että kaikenlaisesta sitä ihminen selviää? Toivoisin olevani heille sellainen esimerkki, itselläni kun ei lapsia ole.
Mä en oikeastaan edes tiedä, mitä mä pelkään ja pelkäänkö edes? Huomaan vaan kiljahtelevani yksinäni toisinaan ”Apua!” ja hengittäväni erittäin intensiivisesti. Jotain uutta on avautumassa, sen tunnen jo nyt. Tunne on vähän sama, kuin ennen ensi-iltaa; varma ja jännittynyt samaan aikaan. Kihelmöivä, energinen. Kuin seisoisin verhon takana, joka kohta aukeaa, enkä tiedä mitä edessäni on. Vai olenko mä sittenkin se, joka seisoo muiden edessä?
Jokatapauksessa väylä universumiin on taas auki. Kirjan lisäksi mieleni suoltaa runoja, unia, uusia ideoita, musiikkia, maalauksia. Koitan tasapainoilla tämän keskellä, mutta elossa ainakin olen. Ja vimmatusti sydän roihuten koitan taltioida edes osan tästä, ennenkuin väylä taas hetkeksi sulkeutuu. Niin se aina mulla menee, luovuuden vuorovesi.
Tragedian Kääntöpiiri-seminaariin on aikaa tasan kaksi kuukautta. Se tuntuu mielessäni toisaalta pitkältä, toisaalta lyhyeltä ajalta. Pelottaa hulluna, tuleeko ihmiset paikalle vai tuleeko tästä sittenkin uusi tragedia minulle?
”Vaihtoehtona Kuolema”-kirja on onneksi herättänyt suurta kiinnostusta ja olen saanut yhteydenottoja myös muutamilta toimittajilta. Pian pääsen kertomaan tästä laajemminkin ja toivon, että sanomani tavoittaa mahdollisimman monta ihmistä.
Ehkä tämäkin tuskailu on vaihe, joka väistämättä kuuluu tähän prosessiin. Kasvattaa siihen, mitä on edessä. Tai siihen, että on itse muiden edessä.
Love, Lotta
Lomat on nyt lomailtu ja on aika palata töiden pariin. Tänä vuonna minulla oli mahdollista ottaa heinäkuussa hieman rennommin ja se tulikin erittäin tarpeeseen. Olen paahtanut vähän turhankin kovaan tahtiin jo useamman vuoden ja aloin kesän alusta olemaan hyvin väsynyt.
Teen töitä terapeuttina, kouluttajana sekä taiteilijana. Autan ihmisiä jaksamaan arjessaan ja työssään. Aloin itse uupua ja kysyinkin monena aamuna itseltäni, onko niin, että suutarilla itsellään ei ole enää kenkiä? Ja kyllä, näin alkoi valitettavasti olemaan. Onneksi olen saanut asioita järjestettyä jo hieman paremmalle tolalle ja minun oli mahdollista pitää hieman lomaa. Olin heinäkuun alkupuolella viikon lomalla, sitten viikon töissä ja tämän loppukuun teen lyhennettyä työviikkoa.
Lomailussa on kuitenkin itselleni kaksi puolta: koska työskentelen yksinyrittäjänä, on edessä jälleen lisää taloudellisia haasteita, joita en jo ennestään tiukkaan tilanteeseen kaipaa. Mitä enemmän lepäilen, sen kalliimmaksi se minulle käy. Tämä puolestaan aiheuttaa ahdistusta, vaikka nykyään olen jo tottunut siihen, että ahdistus raha-asioista tulee ja menee. Lomalla myös tajuan, kuinka järjettömän paineen alla arkeni kulkee ja kuinka paljon on vielä muutettavaa, jotta asiat olisivat paremmin. Olen hyvällä matkalla siihen suuntaan ja elämäni on jo huomattavasti laadukkaampaa, kuin esimerkiksi vuosi sitten, mutta yhä edelleen tarvitsisin enemmän vapaa-aikaa ja taloudellista vakautta, jotta pystyisin huolehtimaan itsestäni parhaalla mahdollisella tavalla.
Kun kehoni voi hyvin, mielenikin voi hyvin. Tämä on seuraava muutos, minkä aion tehdä. Haluan saada enemmän aikaa liikunnalle ja kehonhuollolle. Kun pääsen liikkumaan, alkaa ajatuskin kulkea ja tunteet tasaantuvat. Huomaan, että syksyn lähestyessä mieleeni alkaa hiipiä pelko epäonnistumisesta ja negatiivisuudesta. Vanhat asiat nostavat päätään, muistot menneisyydestä kietoutuvat yhteen tulevaisuuteen kohdistuvien ajatusten kanssa.
Teen työssäni paljon ”töitä” nykyhetken kanssa ja olenkin kiitollinen siitä, että huomaan mieleni syöttävän minulle haitallisia ajatuksia, jotka eivät oikeastaan liity ”tässä ja nyt”-hetkeen. Vaikeat tunteet Tragedian Kääntöpiirin tai ylipäätään näiden aiheiden ympärillä kuuluvat asiaan, mutta negatiivinen ajattelu itsessään saa minut vain lamaantumaan, pelkäämään ja lannistumaan.
Minun pitäisi muistaa, että se on juuri se syy (tai yksi niistä), miksi minä tätä teen. Että tuon nämä vaikeat tunteet ja olotilat päivänvaloon, että tällaista se on, kun tehdään jotain uutta ja tärkeää, henkilökohtaista. Ja että vaikka toimin terapeuttina, valmentajana ja taiteilijana, olen ensisijaisesti ihan tavallinen ihminen, jolla on myös omat pelkonsa ja vaikeutensa.
En suoraansanottuna hirveästi pidä siloitelluista kuvista ihmisistä, jotka näyttävät siltä, että elämä on pelkkää hymyä ja onnea. En suoranaisesti edes usko, että kukaan tai ainakaan kovin moni olisi päässyt tavoitteisiinsa ilman vastoinkäymisiä. Ne vaan helposti unohdetaan, kun ollaan jo saavutettu määränpää. Unohdetaan, että se polku olikin paikoin hyvinkin kivikkoinen ja kaatumisia tuli kerta toisensa jälkeen. Oleellista kuitenkin on, että nousee ylös ja jatkaa matkaa, silloinkin, kun itse ei usko siihen pystyvänsä. Tänään on mulla sellainen päivä, mutta tiedän, että tämä on se, mitä kuitenkin kaikista eniten juuri nyt haluan tehdä. Se vaan tuntuu hetkittäin turhan haastavalta henkisesti.
Olen lomani aikana saanut usealta ihmiseltä yhteydenottoja messengerin kautta. Kiitos kaikille tarinansa jakaneille! Laittakaa ihmeessä lisää viestejä tulemaan ja toivottavasti näen teidät kaikki 5.10.2019 Tampere-talossa, Tragedian Kääntöpiiri-seminaarissa.
Love, Lode
Julkaistu: 17.07.2019
17.7.2019 kuvasimme Tampereella materiaalia tuleviin videoihin. Kuvauksissa olivat mukana Allu, Jenni, Jani, minä ja Eero Herranen.
Kuvasimme ajatuksiamme Tragedian Kääntöpiiriin liittyen ja minua yllätti kuvausten henkilökohtaisuus. Olen ollut työni puolesta taiteilijana paljon esillä ja myös kameran edessä, vaikka en ole näyttelijänä varsinaisia kameratöitä paljoa tehnytkään. Tällä kertaa tunne oli kuitenkin jotenkin erilainen. Tuntuu, että Tragedian Kääntöpiiri menee koko ajan vain enemmän ja enemmän ihoni alle ja vaikka olinkin siihen varautunut, tän projektin aiheuttamat voimakkaat tuntemukset tulevat välillä itselle jopa hieman yllätyksenä.
Tuntuu jännittävältä miettiä, että en oikeastaan mitenkään voi tietää, mitä tästä vielä tulee. Tekemisemme perustuu tässä kohtaa vielä täysin intuition, mielikuvituksen ja suunnittelun varaan. Emme ole tehneet mitään tällaista aiemmin, eikä meillä ole oikeastaan mitään varmuutta siitä, että kuinka tämä olisi parasta tehdä. Kuulostaako sekavalta? Ehkä, mutta sitä se ei ole. En tarkoita tässä nyt tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämistä konkreettisesti, vaan sitä, että kukaan meistä ei ole aiemmin tehneet työn puolesta mitään näin henkilökohtaista, jossa laittaisi itsensä ja persoonansa 100% likoon.
Olen äärimmäisen kiitollinen tiimilleni siitä, että en ole tässä enää yksin. tuntuu helpottavalta, että myös tämän projektin henkistä kuormittavuutta pystyy jakamaan toisten kanssa. Kun kesä tästä hieman etenee, pääsette tekin kaikki näkemään, mitä kaikkea tässä on tullut puuhasteltua. Mutta ensin vähän lomaillaan, palataan elokuussa uusin voimin! Ihanaa kesää kaikille! 🙂
Love, Lode
Julkaistu: 16.06.2019
Viikonloppu vierähti K50-messuilla Turussa markkinoimassa Tragedian Kääntöpiiri-seminaaria! Tunnelma oli iloinen ja paikalle Turun Kaupunginteatteriin oli löytänyt tiensä noin 2000 innokasta messukävijää! Minä hoidin messujen juontamisen ohjelma-lavalla ja Jenni ja Sini olivat näytteilleasettaja-pisteellä tapaamassa ihmisiä!
Olin hyvin iloinen huomattessani, kuinka paljon tämä ihmisiä kiinnostaa. Saimme valtavasti kyseleyitä sekä kannustusta. Itselläni oli päivän aikana myös oma puhuja-esiintyminen, jossa kerroin vähän tarkemmin Tragedian Kääntöpiirin synnystä ja tulevasta tapahtumasta.
Oli yllättävää, kuinka paljon tämä yhä herättää mussa tunteita. Sydän hakkasi niin paljon, että vaikka olin ollut päivän aikana jo todella monta kertaa yleisön edessä, valitsin ottaa itselleni näytämölle tueksi tuolin, jossa istuin ensimmäiset hetket esityksestäni.
Yleisö istui hiljaisena ja näin monien pyyhkivän silmäkulmiaan, kun tarinani eteni. Kun viimein sain oman osuuteni päätökseen, olo oli helpottunut ja iloinen. Huomasin, että mitä enemmän tästä puhun, sitä vapautuneemmaksi oloni muuttuu.
Oli myös kiva kuulla ihmisten palautteita ja omia kokemuksia elämän varrelta. Useat tulivat juttelemaan ja kertomaan, kuinka he haluavat antaa tukensa tälle tapahtumalle ja että heidän oma olonsa on helpottunut, kun minä puhuin omista vaikeuksistani.
Eräs messukävijä jäi kuitenkin mieleeni. Hän sanoi, että häntä häiritsevät tällaiset ”sankari-tarinat”. Ja menestykseen pyrkimykset. Jäin miettimään pitkään hänen sanojaan ja koen, että haluan selventää tätä ajatusta hieman laajemmallekin yleisölle.
Tragedian Kääntöpiiri ei ole pahoinvointi-piiri vaan hyvinvointi-piiri. Tragedian Kääntöiirin tarkoitus ei ole latistaa niitä, jotka ”eivät selvinneet”, vaan herättää ihmisiä ajattelemaan mahdollisuuksiaan elämän vastoinkäymisten edessä. Se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi tavoitella ”menestystä”, vaan mielekästä elämää niissä puitteissa kuin se kulloinkin on mahdollista.
Jos puhun itsestäni, en ole lähelläkään ”menestystä”. Minulla on yhä 200 000€ velkaa ja joudun päivittäin miettimään, kuinka selviän tämän kuun laskuista ja maksuista. Tiedän kuitenkin, että tästä umpikujasta on reitti ulos.
Olen henkisesti jo paljon paljon pidemmällä, kuin vaikkapa vuosi sitten. Vuosi sitten koin, että elämäni on pelkkää kärsimystä, vaikka tilanteeni oli lähes sama kuin nyt. Jostain syystä elämänlaatuni on kuitenkin parantunut Tragedian Kääntöpiirin kautta huomattavasti. Miksi? Yhtä suoraa vastausta en voi, enkä myöskään halua antaa, koska se ei ole sitä. Elämänlaatuni on parantunut, koska olen alkanut systemaattisesti tekemään sellaisia valintoja, jotka ovat hyvinvointiani tukevia. Se ei tarkoita, että positiivinen ajattelu ratkaisi kaikena, vaan se tarkoittaa sitä, että käytän todella energiaa siihen, mitä haluan elämässäni saavuttaa. Joka päivä.
Joillekin elämässä menestyksen saavuttaminen voi tarkoittaa taloudellista riippumattomuutta, toiselle terveyttä, toiselle parempaa työpaikkaa, toiselle jotain muuta. Tragedian Kääntöpiiri ”Menetyksestä menestykseen, vastoinkäymiset voitoksi” ei siis ole mitään yhtä ja tiettyä menestymistä. Se voi olla vaikkapa töistä luopumista tai elämistä hyvin askeettisesti. Tai mitä ikinä se teille kullekin elämässänne on! Uskaltakaa innostua, uskaltakaa haaveilla, uskaltakaa kulkea kohti omia unelmianne! Tehkää elämästänne merkityksellistä juuri sillä tavalla, kuin se teistä tuntuu mielekkäältä. Niin minäkin teen! Ja voin kertoa, että tämä matka ei ole ollut itselleni helppo. Vieläkin on epätoivon hetkiä ja päiviä jolloin tuntuu, etten yhtään tiedä, mitä olen tekemässä ja kuinka tästä selviän. Sen kuitenkin tiedän, että oikeaan suuntaan olen menossa.
Love, Lotta
Julkaistu: 19.05.2019
Nettisivut aukesivat su 12.5.2019.
Kirjoitin tärisevin käsin päivitystä facebookiin, enkä meinannut millään keksiä sopivaa postausta.. Mua vähän yllätti tämän koko Tragedian kääntöpiiri-projektin henkilökohtaisuus, vaikka olin jo kuukausia varautunut tarinani avaamiseen myös tuntemattomille henkilöille. Tätähän minä halusin ja olin työstänyt jo lähes vuoden ajan. Miksi tämä sitten tuntuu näin kohtuuttoman vaikealta? Pohdin, että tämä on vaikeaa siksi, että tämä on minulle niin tärkeää. Onhan kyseessä oma elämäni, tai ainakin osanen siitä.
Rohkaistuin julkaisemaan päivityksen omilla fb-sivuillani. Sydämeni hakkasi hulluna, enkä uskaltanut hetkeen seurata puhelimesta mitä naamakirjassa tapahtui. Olin pitänyt aiemmin päivällä kurssin ja siivoilin toimistolla jälkiä. Ajelin kotiin ja soitin matkalla kaverille. Sydämeni takoi epärymissä koko illan. Ja yön. Ja seuraavan päivän.
Pelkoni muiden reaktioista osoittautui kuitenkin hyvin nopeasti turhaksi, sillä sain kahden ensimmäisen päivän aikana satoja tykkäyksiä päivitykseeni, sekä kymmeniä yksityisviestejä. Kun julkaisusta on kulunut viikko, olen saanut jo lähemmäs kaksisataa kommenttia ja yksityisviestiä. Viestit ovat sekä tutuilta, että tuntemattomilta. Eniten niissä liikuttaa viestin tunnemaailma sekä jaetut kokemukset.
Olin yllättynyt siitä, kuinka voimakkaita reaktioita julkaisu aiheutti. Olin odottanut, että muutama ystäväni saattaa siitä tykätä ja kommentoida tsemppaavasti, mutta en uskaltanut kuvitella, että julkaisu saisi niin monen ihmisen liikuttumaan. Sain kannustusta, toiset kiittelivät rohkeudesta, toiset jaoivat omia kokemuksiaan. Tajusin heti, että nyt olen osunut juuri siihen, mitä olen halunnutkin: että ihmiset uskaltaisivat myöskin itse kertoa, mitä he ovat kokeneet.
Tämä matka on vasta alussa, mutta tunnen jo nyt, kuinka tärkeää tämä on. Kunhan saadaan loputkin esiintyjät varmistettua, voin kertoa vieläkin avoimemmin mitä kaikkea on luvassa. Lokauun tapahtumasta on tulossa hieno ja koskettava, sen voin jo nyt sanoa!
Ja rakkaat ystävät, tutut ja tuntemattomat! Jatkakaa ihmeessä viestien kirjoittelua minulle! Vastaan kyllä kaikille aikanaan ja päivitän jatkossa tätä blogiakin säännöllisemmin. En vain ollut ihan varautunut moiseen reaktioon ja viestien paljouteen! Olen niin kiitollinen tiedän jokaisen viestistä ja kommentista! Se valaa uskoa itseeni ja tiimiini, että olemme menossa oikeaan suuntaan! ”Tragedian Kääntäpiiri – menetyksestä menstykseen, vastoinkäymiset voitoksi!”
Love, Lotta
Julkaistu: 12.05.2019
Titutu tittu tii!! Nyt ne on auki! Jes ja kääk!! 😀
Mä en ole aikoihin jännittänyt mitään näin paljoa. Mahaan sattuu. Heikottaa. Oma fiilis heiluu täydellisen epäonnistumisen pelon, innokkuuden, rohkeuden, ujouden, häpeän, “aivan sama”-välinpitämättömyyden ja onnellisuuden vuoristoradassa.
Annoin Pertulle jo kerran luvan julkaista nämä sivut, mutta sitten iski välitön katumus, tuska, ahdistus sekä pain, ja lähetin välittömästi Pertulle tekstarin, että sivut pitää välittömästi sulkea!! 😀 Aaahhhahahaaaaa!! Mä oon just tällänen, mä oon niiiiiin tällänen. Ja samalla tiedän, että huomenna kaikki on hyvin taas ja nää voidaan oikeasti julkaista. Sitä ennen piti vaan tulla kirjottaan tänne vielä yksi postaus nettisivujen aukaisemisesta.
Mut hei, nyt mä meen väsään teille vielä facebook ja instagram-postauksia valmiiks, kun niitä mä en ole vielä ehtinyt tän vajaan vuoden aikana tehdä, niin teen ne nyt. Kaikki. Kerralla. OMG.
Kohta nää aukee! Jee!! (Tai siis on auennut jo, jos sä kerran luet näitä..)
Love, Lotta
Lotta Ansakorpi