Olen pitänyt tietoisesti tauon ensimmäisen Tragedian Kääntöpiiri-seminaarin jälkeen sekä kirjoittamisessa että näiden blogi-kirjoitusten julkaisussa. Ensimmäinen seminaari Tampere-talossa 5.10.2019 ja ”Vaihtoehtona Kuolema”-kirjan julkaisu olivat itselleni niin kova puristus henkisesti, että tarvitsin pienen tauon kaikesta siitä, mitä tämän eteen olen viimeisen 1,5 vuoden ajan tehnyt. Nyt kun olen saanut levättyä, alkaa kirjoittaminenkin taas innostamaan. Ja liittyyhän Tragedian Kääntöpiiriin paljon muutakin työtä, mikä ei vielä suurelle yleisölle ulospäin näy.
Itse seminaaripäivä 5.10.2019 sujui loistavasti. Tunnelma oi juuri sellainen, kuin olin toivonutkin sen olevan: täynnä tunnetta. Puheenvuorot olivat koskettavia, jotkut riipaiseviakin, mutta päällimmäisenä niistä paistoi kuitenkin toivo ja usko elämän kantavaan voimaan. Puheenvuorot sisälsivät myös paljon naurua ja iloa. Varsinkin Eeron (Herranen) puheenvuoro, joka sai yleisön välillä ulvomaan naurusta.
Itse hermoilin ennen tapahtuman alkua, että ”tämä on ihan huono idea ja miksi ihmeessä olen tähän lähtenyt?”, sitten onneksi muistin, että kyseessä on meidän oma seminaari ja me itse voimme määrittää millainen siitä tulee. Siten se ei voi epäonnistua. Kävin edeltävällä viikolla useassa radio- ja lehtihaastattelussa ja minusta oli jopa hieman hämmentävää ylipäätään puhua Tragedian Kääntöpiiristä julkisesti, kun enhän vielä edes tiennyt millainen siitä oli tulossa! 🙂 Puhuin haastatteluissa pääosin Tragedian Kääntöpiiriin ja julkaistavaan kirjaani liittyvistä tuntemuksista, tunteiden vaikeudesta ja niiden henkilökohtaisuudesta.
Olin päättänyt olla avoin, joskin aluksi se tuntui minusta yllättävän vaikealta. Oli helppoa päättää, että minä olen avoin ja kerron rehellisesti miltä tämä kaikki tuntuu ja on tuntunut, mutta sitten kun olinkin siinä suorassa lähetyksessä ja tiesin, että sanomani menisi välittömästi kuulijoille, se ei ollutkaan enää niin helppoa. Onnekseni onnistuin saavuttamaan kutakuinkin rennon fiiliksen, joten sen puolesta puhuin luontevasti ja totuudenmukaisesti.
Kirjoitan myöhemmin tarkemmin seminaarista, sekä saamastamme palautteesta. Sitä odotellessa voitte käydä tilaamassa kirjani verkkokaupasta: https://holvi.com/shop/DcVBk7/
Mukavaa alkanutta viikkoa! 🙂
Terkuin, Lode
Julkaistu: 05.08.2019
Ah, nyt tarttee taas avautua. Mä oon valvonu tässä luovuus-puuskassani taas enemmän tai vähemmän oikeastaan koko viime viikon. Tämä ”Vaihtoehtona Kuolema”-kirjan viimeistely aiheuttaa mulle käsittämättömän määrän hankalia tunteita; ahdistusta, pelkoa, toisaalta taas suurta riemua ja jännitystä.
Päällimmäisenä on kuitenkin raastavaa palata niihin fiiliksiin, missä olen ollut. Toisaalta jännittää, kuinka kirja otetaan vastaan. Aiheuttaako se surua läheisilleni, entäs tuntemattomat ihmiset? Tai sisarusteni lapset? Teinejä en ainakaan voi estää kirjaani lukemasta. Kuinka he mahtavat sen kokea, että mä kirjoitan elämästäni niin? Pitäisikö heitä jotenkin suojella siltä, mikä oli totta, vai voisinko olla tässä(kin) esimerkkinä, että kaikenlaisesta sitä ihminen selviää? Toivoisin olevani heille sellainen esimerkki, itselläni kun ei lapsia ole.
Mä en oikeastaan edes tiedä, mitä mä pelkään ja pelkäänkö edes? Huomaan vaan kiljahtelevani yksinäni toisinaan ”Apua!” ja hengittäväni erittäin intensiivisesti. Jotain uutta on avautumassa, sen tunnen jo nyt. Tunne on vähän sama, kuin ennen ensi-iltaa; varma ja jännittynyt samaan aikaan. Kihelmöivä, energinen. Kuin seisoisin verhon takana, joka kohta aukeaa, enkä tiedä mitä edessäni on. Vai olenko mä sittenkin se, joka seisoo muiden edessä?
Jokatapauksessa väylä universumiin on taas auki. Kirjan lisäksi mieleni suoltaa runoja, unia, uusia ideoita, musiikkia, maalauksia. Koitan tasapainoilla tämän keskellä, mutta elossa ainakin olen. Ja vimmatusti sydän roihuten koitan taltioida edes osan tästä, ennenkuin väylä taas hetkeksi sulkeutuu. Niin se aina mulla menee, luovuuden vuorovesi.
Tragedian Kääntöpiiri-seminaariin on aikaa tasan kaksi kuukautta. Se tuntuu mielessäni toisaalta pitkältä, toisaalta lyhyeltä ajalta. Pelottaa hulluna, tuleeko ihmiset paikalle vai tuleeko tästä sittenkin uusi tragedia minulle?
”Vaihtoehtona Kuolema”-kirja on onneksi herättänyt suurta kiinnostusta ja olen saanut yhteydenottoja myös muutamilta toimittajilta. Pian pääsen kertomaan tästä laajemminkin ja toivon, että sanomani tavoittaa mahdollisimman monta ihmistä.
Ehkä tämäkin tuskailu on vaihe, joka väistämättä kuuluu tähän prosessiin. Kasvattaa siihen, mitä on edessä. Tai siihen, että on itse muiden edessä.
Love, Lotta
Lomat on nyt lomailtu ja on aika palata töiden pariin. Tänä vuonna minulla oli mahdollista ottaa heinäkuussa hieman rennommin ja se tulikin erittäin tarpeeseen. Olen paahtanut vähän turhankin kovaan tahtiin jo useamman vuoden ja aloin kesän alusta olemaan hyvin väsynyt.
Teen töitä terapeuttina, kouluttajana sekä taiteilijana. Autan ihmisiä jaksamaan arjessaan ja työssään. Aloin itse uupua ja kysyinkin monena aamuna itseltäni, onko niin, että suutarilla itsellään ei ole enää kenkiä? Ja kyllä, näin alkoi valitettavasti olemaan. Onneksi olen saanut asioita järjestettyä jo hieman paremmalle tolalle ja minun oli mahdollista pitää hieman lomaa. Olin heinäkuun alkupuolella viikon lomalla, sitten viikon töissä ja tämän loppukuun teen lyhennettyä työviikkoa.
Lomailussa on kuitenkin itselleni kaksi puolta: koska työskentelen yksinyrittäjänä, on edessä jälleen lisää taloudellisia haasteita, joita en jo ennestään tiukkaan tilanteeseen kaipaa. Mitä enemmän lepäilen, sen kalliimmaksi se minulle käy. Tämä puolestaan aiheuttaa ahdistusta, vaikka nykyään olen jo tottunut siihen, että ahdistus raha-asioista tulee ja menee. Lomalla myös tajuan, kuinka järjettömän paineen alla arkeni kulkee ja kuinka paljon on vielä muutettavaa, jotta asiat olisivat paremmin. Olen hyvällä matkalla siihen suuntaan ja elämäni on jo huomattavasti laadukkaampaa, kuin esimerkiksi vuosi sitten, mutta yhä edelleen tarvitsisin enemmän vapaa-aikaa ja taloudellista vakautta, jotta pystyisin huolehtimaan itsestäni parhaalla mahdollisella tavalla.
Kun kehoni voi hyvin, mielenikin voi hyvin. Tämä on seuraava muutos, minkä aion tehdä. Haluan saada enemmän aikaa liikunnalle ja kehonhuollolle. Kun pääsen liikkumaan, alkaa ajatuskin kulkea ja tunteet tasaantuvat. Huomaan, että syksyn lähestyessä mieleeni alkaa hiipiä pelko epäonnistumisesta ja negatiivisuudesta. Vanhat asiat nostavat päätään, muistot menneisyydestä kietoutuvat yhteen tulevaisuuteen kohdistuvien ajatusten kanssa.
Teen työssäni paljon ”töitä” nykyhetken kanssa ja olenkin kiitollinen siitä, että huomaan mieleni syöttävän minulle haitallisia ajatuksia, jotka eivät oikeastaan liity ”tässä ja nyt”-hetkeen. Vaikeat tunteet Tragedian Kääntöpiirin tai ylipäätään näiden aiheiden ympärillä kuuluvat asiaan, mutta negatiivinen ajattelu itsessään saa minut vain lamaantumaan, pelkäämään ja lannistumaan.
Minun pitäisi muistaa, että se on juuri se syy (tai yksi niistä), miksi minä tätä teen. Että tuon nämä vaikeat tunteet ja olotilat päivänvaloon, että tällaista se on, kun tehdään jotain uutta ja tärkeää, henkilökohtaista. Ja että vaikka toimin terapeuttina, valmentajana ja taiteilijana, olen ensisijaisesti ihan tavallinen ihminen, jolla on myös omat pelkonsa ja vaikeutensa.
En suoraansanottuna hirveästi pidä siloitelluista kuvista ihmisistä, jotka näyttävät siltä, että elämä on pelkkää hymyä ja onnea. En suoranaisesti edes usko, että kukaan tai ainakaan kovin moni olisi päässyt tavoitteisiinsa ilman vastoinkäymisiä. Ne vaan helposti unohdetaan, kun ollaan jo saavutettu määränpää. Unohdetaan, että se polku olikin paikoin hyvinkin kivikkoinen ja kaatumisia tuli kerta toisensa jälkeen. Oleellista kuitenkin on, että nousee ylös ja jatkaa matkaa, silloinkin, kun itse ei usko siihen pystyvänsä. Tänään on mulla sellainen päivä, mutta tiedän, että tämä on se, mitä kuitenkin kaikista eniten juuri nyt haluan tehdä. Se vaan tuntuu hetkittäin turhan haastavalta henkisesti.
Olen lomani aikana saanut usealta ihmiseltä yhteydenottoja messengerin kautta. Kiitos kaikille tarinansa jakaneille! Laittakaa ihmeessä lisää viestejä tulemaan ja toivottavasti näen teidät kaikki 5.10.2019 Tampere-talossa, Tragedian Kääntöpiiri-seminaarissa.
Love, Lode
Julkaistu: 17.07.2019
17.7.2019 kuvasimme Tampereella materiaalia tuleviin videoihin. Kuvauksissa olivat mukana Allu, Jenni, Jani, minä ja Eero Herranen.
Kuvasimme ajatuksiamme Tragedian Kääntöpiiriin liittyen ja minua yllätti kuvausten henkilökohtaisuus. Olen ollut työni puolesta taiteilijana paljon esillä ja myös kameran edessä, vaikka en ole näyttelijänä varsinaisia kameratöitä paljoa tehnytkään. Tällä kertaa tunne oli kuitenkin jotenkin erilainen. Tuntuu, että Tragedian Kääntöpiiri menee koko ajan vain enemmän ja enemmän ihoni alle ja vaikka olinkin siihen varautunut, tän projektin aiheuttamat voimakkaat tuntemukset tulevat välillä itselle jopa hieman yllätyksenä.
Tuntuu jännittävältä miettiä, että en oikeastaan mitenkään voi tietää, mitä tästä vielä tulee. Tekemisemme perustuu tässä kohtaa vielä täysin intuition, mielikuvituksen ja suunnittelun varaan. Emme ole tehneet mitään tällaista aiemmin, eikä meillä ole oikeastaan mitään varmuutta siitä, että kuinka tämä olisi parasta tehdä. Kuulostaako sekavalta? Ehkä, mutta sitä se ei ole. En tarkoita tässä nyt tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämistä konkreettisesti, vaan sitä, että kukaan meistä ei ole aiemmin tehneet työn puolesta mitään näin henkilökohtaista, jossa laittaisi itsensä ja persoonansa 100% likoon.
Olen äärimmäisen kiitollinen tiimilleni siitä, että en ole tässä enää yksin. tuntuu helpottavalta, että myös tämän projektin henkistä kuormittavuutta pystyy jakamaan toisten kanssa. Kun kesä tästä hieman etenee, pääsette tekin kaikki näkemään, mitä kaikkea tässä on tullut puuhasteltua. Mutta ensin vähän lomaillaan, palataan elokuussa uusin voimin! Ihanaa kesää kaikille! 🙂
Love, Lode
Julkaistu: 16.06.2019
Viikonloppu vierähti K50-messuilla Turussa markkinoimassa Tragedian Kääntöpiiri-seminaaria! Tunnelma oli iloinen ja paikalle Turun Kaupunginteatteriin oli löytänyt tiensä noin 2000 innokasta messukävijää! Minä hoidin messujen juontamisen ohjelma-lavalla ja Jenni ja Sini olivat näytteilleasettaja-pisteellä tapaamassa ihmisiä!
Olin hyvin iloinen huomattessani, kuinka paljon tämä ihmisiä kiinnostaa. Saimme valtavasti kyseleyitä sekä kannustusta. Itselläni oli päivän aikana myös oma puhuja-esiintyminen, jossa kerroin vähän tarkemmin Tragedian Kääntöpiirin synnystä ja tulevasta tapahtumasta.
Oli yllättävää, kuinka paljon tämä yhä herättää mussa tunteita. Sydän hakkasi niin paljon, että vaikka olin ollut päivän aikana jo todella monta kertaa yleisön edessä, valitsin ottaa itselleni näytämölle tueksi tuolin, jossa istuin ensimmäiset hetket esityksestäni.
Yleisö istui hiljaisena ja näin monien pyyhkivän silmäkulmiaan, kun tarinani eteni. Kun viimein sain oman osuuteni päätökseen, olo oli helpottunut ja iloinen. Huomasin, että mitä enemmän tästä puhun, sitä vapautuneemmaksi oloni muuttuu.
Oli myös kiva kuulla ihmisten palautteita ja omia kokemuksia elämän varrelta. Useat tulivat juttelemaan ja kertomaan, kuinka he haluavat antaa tukensa tälle tapahtumalle ja että heidän oma olonsa on helpottunut, kun minä puhuin omista vaikeuksistani.
Eräs messukävijä jäi kuitenkin mieleeni. Hän sanoi, että häntä häiritsevät tällaiset ”sankari-tarinat”. Ja menestykseen pyrkimykset. Jäin miettimään pitkään hänen sanojaan ja koen, että haluan selventää tätä ajatusta hieman laajemmallekin yleisölle.
Tragedian Kääntöpiiri ei ole pahoinvointi-piiri vaan hyvinvointi-piiri. Tragedian Kääntöiirin tarkoitus ei ole latistaa niitä, jotka ”eivät selvinneet”, vaan herättää ihmisiä ajattelemaan mahdollisuuksiaan elämän vastoinkäymisten edessä. Se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi tavoitella ”menestystä”, vaan mielekästä elämää niissä puitteissa kuin se kulloinkin on mahdollista.
Jos puhun itsestäni, en ole lähelläkään ”menestystä”. Minulla on yhä 200 000€ velkaa ja joudun päivittäin miettimään, kuinka selviän tämän kuun laskuista ja maksuista. Tiedän kuitenkin, että tästä umpikujasta on reitti ulos.
Olen henkisesti jo paljon paljon pidemmällä, kuin vaikkapa vuosi sitten. Vuosi sitten koin, että elämäni on pelkkää kärsimystä, vaikka tilanteeni oli lähes sama kuin nyt. Jostain syystä elämänlaatuni on kuitenkin parantunut Tragedian Kääntöpiirin kautta huomattavasti. Miksi? Yhtä suoraa vastausta en voi, enkä myöskään halua antaa, koska se ei ole sitä. Elämänlaatuni on parantunut, koska olen alkanut systemaattisesti tekemään sellaisia valintoja, jotka ovat hyvinvointiani tukevia. Se ei tarkoita, että positiivinen ajattelu ratkaisi kaikena, vaan se tarkoittaa sitä, että käytän todella energiaa siihen, mitä haluan elämässäni saavuttaa. Joka päivä.
Joillekin elämässä menestyksen saavuttaminen voi tarkoittaa taloudellista riippumattomuutta, toiselle terveyttä, toiselle parempaa työpaikkaa, toiselle jotain muuta. Tragedian Kääntöpiiri ”Menetyksestä menestykseen, vastoinkäymiset voitoksi” ei siis ole mitään yhtä ja tiettyä menestymistä. Se voi olla vaikkapa töistä luopumista tai elämistä hyvin askeettisesti. Tai mitä ikinä se teille kullekin elämässänne on! Uskaltakaa innostua, uskaltakaa haaveilla, uskaltakaa kulkea kohti omia unelmianne! Tehkää elämästänne merkityksellistä juuri sillä tavalla, kuin se teistä tuntuu mielekkäältä. Niin minäkin teen! Ja voin kertoa, että tämä matka ei ole ollut itselleni helppo. Vieläkin on epätoivon hetkiä ja päiviä jolloin tuntuu, etten yhtään tiedä, mitä olen tekemässä ja kuinka tästä selviän. Sen kuitenkin tiedän, että oikeaan suuntaan olen menossa.
Love, Lotta
Lotta Ansakorpi