Että tälläsissä pirtissä mietinnöissä aloitetaan tällä kertaa! Tragedian Kääntöpiiri-seminaariin on hieman yli viikko aikaa ja alan olla todella jännittynyt. Stressaa, pelottaa, kaduttaa, jännittää..samalla oon innoissani, onnellinen ja iloinen. Mä aattelen näin, että mun tunteiden kirjo on suoraan verrannollinen tapahtuman tärkeyteen itselleni..joten kun se on tällaista kohtuutonta vuoristorataa, tiedän, että tämä tulee olemaan yksi tärkeimpiä tapahtumia elämässäni tähän asti. Jonkinlainen välitilinpäätös, ainakin.
Kirjan ennakkomyynti alkaa huomenna, 27.9.2019 verkkokaupassa. Se jännittää myös. Tuntuu, että nyt olen todella lähellä sitä hetkeä, kun mun pitää (ja haluan) päästää viimeinkin irti siitä ja katsoa, kuinka pitkälle se kantaa. Toivon ja uskon, että pitkälle.
Kuten olen useasti monissa yhteyksissä sanonut, en ole koskaan tehnyt mitään näin henkilökohtaista julkisesti ja siksikin tämä pelottaa valtavasti. Mutta olen päättänyt olla silti rohkea, sillä itselleni rohkeus ei ole pelon puuttumista, vaan se on tekoja pelosta huolimatta. Askel. Kerrallaan. Etenemistä.
Minulla on ”tapana” myös kokea suurta yksinäisyyttä isojen muutosten keskellä. Niin nytkin. Edessä on jotain uutta, jotain mistä en tiedä mitään, jotain mikä vuosi sitten oli vain utuinen aavistus jossain alitajunnan alla. Tuntuu, että olen sen kanssa täysin yksin, enkä voi hallita sitä. Vaikka eihän se ole totta. Minulla on maailman hienoin ja ihanin Tragedian Kääntöpiiri crew, yhteistyökumppanit, ystävät ja läheiset minun tukenai. Mä en todellakaan ole yksin. Mutta ehkä se on tämä henkilökohtaisen kipuni paljastuminen, jota kukaan muu ei tietenkään voi kanssani samalla tavalla jakaa. Voin vain toivoa, että tässä käy hyvin.
Vielä en tiedä tuleeko voitto vai turpaan, sen näkee sitten. Toivon kuitenkin, että näen monet teistä jotka ovat minulle näiden kuukausien ja vuosien aikana kirjoittaneet ja että tulette minua moikkaamaan minua Tampere-talossa 5.10.2019! Tunteet ovat tunteita ja se on yksi iso syy siihen, miksi Tragedian Kääntöpiiri on ylipäätään olemassa. Ilman sitä suuren suurta ahdistusta ja synkkyyttä en olisi nyt tässä. Ja olen sydämestäsi siitä kiitollinen, että minulla on mahdollisuus tehdä jotain näin hienoa ja tärkeää, teidän kaikkien kanssa yhdessä! Voikaa hyvin.
Love, Lotta
Julkaistu: 29.07.2019
Lomat on nyt lomailtu ja on aika palata töiden pariin. Tänä vuonna minulla oli mahdollista ottaa heinäkuussa hieman rennommin ja se tulikin erittäin tarpeeseen. Olen paahtanut vähän turhankin kovaan tahtiin jo useamman vuoden ja aloin kesän alusta olemaan hyvin väsynyt.
Teen töitä terapeuttina, kouluttajana sekä taiteilijana. Autan ihmisiä jaksamaan arjessaan ja työssään. Aloin itse uupua ja kysyinkin monena aamuna itseltäni, onko niin, että suutarilla itsellään ei ole enää kenkiä? Ja kyllä, näin alkoi valitettavasti olemaan. Onneksi olen saanut asioita järjestettyä jo hieman paremmalle tolalle ja minun oli mahdollista pitää hieman lomaa. Olin heinäkuun alkupuolella viikon lomalla, sitten viikon töissä ja tämän loppukuun teen lyhennettyä työviikkoa.
Lomailussa on kuitenkin itselleni kaksi puolta: koska työskentelen yksinyrittäjänä, on edessä jälleen lisää taloudellisia haasteita, joita en jo ennestään tiukkaan tilanteeseen kaipaa. Mitä enemmän lepäilen, sen kalliimmaksi se minulle käy. Tämä puolestaan aiheuttaa ahdistusta, vaikka nykyään olen jo tottunut siihen, että ahdistus raha-asioista tulee ja menee. Lomalla myös tajuan, kuinka järjettömän paineen alla arkeni kulkee ja kuinka paljon on vielä muutettavaa, jotta asiat olisivat paremmin. Olen hyvällä matkalla siihen suuntaan ja elämäni on jo huomattavasti laadukkaampaa, kuin esimerkiksi vuosi sitten, mutta yhä edelleen tarvitsisin enemmän vapaa-aikaa ja taloudellista vakautta, jotta pystyisin huolehtimaan itsestäni parhaalla mahdollisella tavalla.
Kun kehoni voi hyvin, mielenikin voi hyvin. Tämä on seuraava muutos, minkä aion tehdä. Haluan saada enemmän aikaa liikunnalle ja kehonhuollolle. Kun pääsen liikkumaan, alkaa ajatuskin kulkea ja tunteet tasaantuvat. Huomaan, että syksyn lähestyessä mieleeni alkaa hiipiä pelko epäonnistumisesta ja negatiivisuudesta. Vanhat asiat nostavat päätään, muistot menneisyydestä kietoutuvat yhteen tulevaisuuteen kohdistuvien ajatusten kanssa.
Teen työssäni paljon ”töitä” nykyhetken kanssa ja olenkin kiitollinen siitä, että huomaan mieleni syöttävän minulle haitallisia ajatuksia, jotka eivät oikeastaan liity ”tässä ja nyt”-hetkeen. Vaikeat tunteet Tragedian Kääntöpiirin tai ylipäätään näiden aiheiden ympärillä kuuluvat asiaan, mutta negatiivinen ajattelu itsessään saa minut vain lamaantumaan, pelkäämään ja lannistumaan.
Minun pitäisi muistaa, että se on juuri se syy (tai yksi niistä), miksi minä tätä teen. Että tuon nämä vaikeat tunteet ja olotilat päivänvaloon, että tällaista se on, kun tehdään jotain uutta ja tärkeää, henkilökohtaista. Ja että vaikka toimin terapeuttina, valmentajana ja taiteilijana, olen ensisijaisesti ihan tavallinen ihminen, jolla on myös omat pelkonsa ja vaikeutensa.
En suoraansanottuna hirveästi pidä siloitelluista kuvista ihmisistä, jotka näyttävät siltä, että elämä on pelkkää hymyä ja onnea. En suoranaisesti edes usko, että kukaan tai ainakaan kovin moni olisi päässyt tavoitteisiinsa ilman vastoinkäymisiä. Ne vaan helposti unohdetaan, kun ollaan jo saavutettu määränpää. Unohdetaan, että se polku olikin paikoin hyvinkin kivikkoinen ja kaatumisia tuli kerta toisensa jälkeen. Oleellista kuitenkin on, että nousee ylös ja jatkaa matkaa, silloinkin, kun itse ei usko siihen pystyvänsä. Tänään on mulla sellainen päivä, mutta tiedän, että tämä on se, mitä kuitenkin kaikista eniten juuri nyt haluan tehdä. Se vaan tuntuu hetkittäin turhan haastavalta henkisesti.
Olen lomani aikana saanut usealta ihmiseltä yhteydenottoja messengerin kautta. Kiitos kaikille tarinansa jakaneille! Laittakaa ihmeessä lisää viestejä tulemaan ja toivottavasti näen teidät kaikki 5.10.2019 Tampere-talossa, Tragedian Kääntöpiiri-seminaarissa.
Love, Lode
Julkaistu: 17.07.2019
17.7.2019 kuvasimme Tampereella materiaalia tuleviin videoihin. Kuvauksissa olivat mukana Allu, Jenni, Jani, minä ja Eero Herranen.
Kuvasimme ajatuksiamme Tragedian Kääntöpiiriin liittyen ja minua yllätti kuvausten henkilökohtaisuus. Olen ollut työni puolesta taiteilijana paljon esillä ja myös kameran edessä, vaikka en ole näyttelijänä varsinaisia kameratöitä paljoa tehnytkään. Tällä kertaa tunne oli kuitenkin jotenkin erilainen. Tuntuu, että Tragedian Kääntöpiiri menee koko ajan vain enemmän ja enemmän ihoni alle ja vaikka olinkin siihen varautunut, tän projektin aiheuttamat voimakkaat tuntemukset tulevat välillä itselle jopa hieman yllätyksenä.
Tuntuu jännittävältä miettiä, että en oikeastaan mitenkään voi tietää, mitä tästä vielä tulee. Tekemisemme perustuu tässä kohtaa vielä täysin intuition, mielikuvituksen ja suunnittelun varaan. Emme ole tehneet mitään tällaista aiemmin, eikä meillä ole oikeastaan mitään varmuutta siitä, että kuinka tämä olisi parasta tehdä. Kuulostaako sekavalta? Ehkä, mutta sitä se ei ole. En tarkoita tässä nyt tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämistä konkreettisesti, vaan sitä, että kukaan meistä ei ole aiemmin tehneet työn puolesta mitään näin henkilökohtaista, jossa laittaisi itsensä ja persoonansa 100% likoon.
Olen äärimmäisen kiitollinen tiimilleni siitä, että en ole tässä enää yksin. tuntuu helpottavalta, että myös tämän projektin henkistä kuormittavuutta pystyy jakamaan toisten kanssa. Kun kesä tästä hieman etenee, pääsette tekin kaikki näkemään, mitä kaikkea tässä on tullut puuhasteltua. Mutta ensin vähän lomaillaan, palataan elokuussa uusin voimin! Ihanaa kesää kaikille! 🙂
Love, Lode
Lotta Ansakorpi