Viikko Tanskassa oli mahtava! Se tuli juuri oikeeseen aikaan katkaisemaan alkavan stressin. Olen päättänyt, että Tragedian Kääntöpiirin kanssa pyrin olemaan niin avoin, kuin mahdollista. En aio peitellä väsymystä, en epävarmuutta, en pelkoja. Miksi? Moni yritysneuvoja saattaisi sanoa, että se ei ole kovin viisasta. Minä taas sanon, että olen koittanut sitä peittelyä ja piilottelua vuosia, enkä hyötynyt siitä mitään. En taloudellisesti, enkä varsinkaan henkisesti, paitsi ehkä burn outin verran.
Tottakai minulla on rajani, mistä asioista puhun ja mistä en, mutta sellaisen ulkokultaisen kuoren kovettaminen ei ole auttanut minua ennenkään, eikä se auta minua nytkään. Tiedän, että saatan asettaa itseni arvostelun kohteeksi, maalitauluksi, mutta en usko että tulen kokemaan mitään pahempaa, kuin mitä olen jo kokenut. Sillä on olemassa syy miksi Tragedian Kääntöpiirin nimi on juuri Tragedian Kääntöpiiri.
Olen oman kriisini seurauksena pohtinut paljon sitä, miksi meidän oikeastaan pitäisi ylläpitää valheellista kuvaa siitä, että ”kaikki on hyvin”, jos näin ei kerran ole. Tällä hetkellä minulla menee hyvin ja vaikka pieni epävarmuus tämän projektin suhteen hiipii välillä mieleen. Koen mitä suurinta onnea ja iloa, että olen uskaltautunut seuraamaan sydäntäni ja energiaani tämän Tragedian Kääntöpiirin kanssa. Tehtävää on paljon, mutta onneksi en ole tässä yksin. Mulla on aivan mahtava tiimi ja paremmaksi vaan muuttuu, kun voin päästää kaikki vapaasti tekemään sitä, missä he ovat parhaita. Vielä hetki pitää malttaa, vielä hetki.
Love, Lode
Lotta Ansakorpi